siin olis nortsu (:

Istun bussis, napit päässä,
ihmiset juoksee ympäri kaupunkei tässäki säässä,
sadepisarat nuolee bussin ikkunaa,
yritän olla pienest ettei kukaa huomaiskaa,

ihmisii tulee ja menee, mut mä en voi likkuu,
nyt kuski kääntää rattii ja painaa vilkkuu.
sanoin sille vie mut minne vaa
se katto mua kysyväst mut olin valmis maksaa,
nii paljo ku tarvitaa

jonku yksinäisen lapasen nään viereisel penkillä,
viinaa ja nappei ton katoksen sedillä.
masiksen partaal, mut ei viel lähelkää,
en mä syntyny tänne mitää pelkäämää

kertsi: afrikas lapsii sairastuu ja kuolee,
mut mä oon tässä. tässä istumassa.
ihmisii rakastuu ja eroo, mut mä oon tässä.
tässä elämässä.

tsiigaan taas ulos ikkunasta ja nyt sen huomaan.
en ollukkaa ainut, toiki on yksin ja seki huokaa.
sade piiskaa sen kasvoi, näyttää eksyneeltä.
painan stoppinappii, menkööt muut eeltä,
sinne minne meneeki, täs on mun pysäkki.
mun elämän uus polku, toinen yksinäinen, ajatus mua lohdutti.

kävelin sen etee, seisoin lammikossa. sain hymyn sen huulille
sää oli ku vaatteet päällä suihkussa.
istuin sen vieree, se mua tsiigas,
en voinu muuta ku hymyillä,
se mulle silmää vinkkas, miten se oli voinu näin kauan piilos lymyillä.

kertsi

viikkoi myöhemmin makaan sen kainalossa. oon niin onnellinen, 

voisin olla vaik syömä lakossa. haluun jäädä tähän hetkee,
elää tän ihmisen kaa, tää ei mua tuu salee ikinä satuttaa.

kertsi

parikuukaut myöhemmin en oo enää sen elämäs,
nousin takas bussii, kuka mut täst pahast unest herättäs,
ostan lipun niin kauas ku vaa mahollist,
vaik aurinko paistaa, tummii pilvii horisontis.
ja taas se on yllä, taas sataa,
en enää ikinä sen kainalossa makaa.
nyt masis koputtaa, astuu sisää, en voi sitä estää.
kai täl surulla se tuska lopullisesti pois pestää.

kertsi

kopsaajat not. >: